Laura Nordström

EU ja Venäjän tuki Tiibetille

Blogi – 20. toukokuuta 2010 klo 15.47 – kirjoittanut admin

Taas yksi kiinnostava Euroopan parlamentin täysistuntoviikko takana. Aiheina ovat olleet muun muassa Kreikan kriisin jälkeinen uusi talouspolitiikka ja energiatehokkuuslainsäädäntö. Euroopan parlamentin päätöksen mukaan “Made in” -merkintöjen pitäisi olla pakollisia Euroopassa myydyissä vaatteissa.

Turvapaikkapuolella tapahtui myös paljon. Parlamentti hyväksyi Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston perustamisen toisessa käsittelyssä. Maltalle sijoitettava tukivirasto avustaa asiantuntemuksellaan turvapaikanhakijoita vastaanottavia jäsenmaita. Olisi hienoa, jos jonain päivänä se voisi myös valvoa, ettei turvapaikkapolitiikassa olisi niin suuria eroja kuin nykyisin.

Parlamentti päätti myös lakiesityksestä, jossa lupaa jäsenmaille tukea pakolaisten vastaanottamiseen: jäsenmaat, jotka ottavat vapaaehtoisesti vastaan pakolaisia kolmansista maista, voivat saada 6000 euroa uudelleensijoitettua pakolaista kohti. Parlamentti ja neuvosto eivät ole vielä päässeet sopuun vuotuisten uudelleensijoittamisohjelmien painopisteistä.

Ulkoasianvaliokunnassa on puhututtanut naapuruuspolitiikan väliarvio. Komissaari Fülen mukaan politiikka on auttanut maita muuttumaan ja myös Ahston pitää sitä menestyksenä. On selvää kuitenkin, että edistys on ollut enemmän talouden ja kaupan kuin ihmisoikeuksien ja demokratian saralla.

Olin myös maanantaina kiinnostavassa tilaisuudessa, jossa Madeleine Albright esitteli työryhmänsä työtään Naton uuden strategisen konseptin muodostamiseksi. Siitä lisää myöhemmin.

Viikon kiinnostavin uutinen lienee kuitenkin se, että Venäjän ulkoministeri on julkisesti sanonut olevansa valmis autaamaan Kiinan ja Tiibetin välisessä dialogissa!

kommentoi kirjoitusta

Yksi kommentti artikkeliin ”EU ja Venäjän tuki Tiibetille”

  1. admin kirjoittaa:

    17. kesäkuuta 2010 kello 16.39

    “June 16 - Taking a U-turn from his reported affirmation of Dalai Lama’s visit to Russia, Russian ambassador to India, Alexandr Kadakin has assured China that the Tibetan leader will not be granted visa”.

    Eli se Venäjän tuesta…

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

Laura Nordström on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu