Ideat vapaaseen käyttöön
![]()


Kannatan tiedon vapaata jakoa. Ideoita syntyy aina välillä, mutta kaikkea ei ole aikaa itse toteuttaa. Kannattaisikin kierrättää ideoita, jotta muut voivat saada uusia ajatuksia tai tekemistä. Tässä on laidasta laitaan muutamia hyviä ja vähemmän hyviä ideoitani, joita en ole kaikkia vielä ennättänyt toteuttaa. Kaikkea ei ole kiiltokuvajulkisuuden sääntöjen mukaisesti mietitty loppuun asti, vaan esitetyt asiat ovat heittoja, joita pitää kehittää eteenpäin.
- keskustelutilaisuuksien järjestäminen lähellä ihmisiä yllättävissä paikoissa, esimerkiksi raitiovaunussa
- tarkka pelastussuunnitelma Suomelle (kokonaisvaltainen ratkaisu kaiken hyvän puolesta)
- säännöllinen omien ajatusten kyseenalaistamisviikonloppu yksin tai yhdessä (mietitään, mistä mielipiteet juontuvat ja olisiko niitä syytä ennakkoluulottomasti tarkistaa)
- Puolella maailmassa mineraaliveteen käytetystä rahasta voitaisiin ratkaista maailman vesihätä. Voisi järjestää keräyksen, jossa vesipullon ostaja helposti saisi lahjoitettua saman summan tai vesipullon ostamisen sijaan lahjoittaisikin vesipullon hinnan verran.
- Voisi miettiä, tyhmentääkö vaaliehdokkuus ihmisiä. Kun pitää huolehtia äänien kalastelusta, omaa viestiä saatetaan tylsentää. Onko tästä tosiasiassa hyötyä kenellekään?
- Tutkimusaiheita piisaa. Pitäisikö esimerkiksi tutkia, ovatko poliitikon roolimallista poikkeavat poliitikot jotenkin samanlaisia. Onko siis olemassa jokin “erilaisen poliitikon” rooli?
- Taiteeseen liittyviä ideoita pyörittelevät myös monet. Miten jos koristelisit pöytäsi suurella valokuvalla, jonka päälle laitetaan lasilevy?
- Voisiko ihmisiä kannustaa jättämään auton kotiin antamalla bussilippua tai pyöräilykypärää vastaan alennuksia kulttuuritapahtumista?
- Jos jollakulla on rahaa, niin eri tieteenaloilla on paljon perustekstejä kääntämättä!
