ViNO-vuosi paketissa

Vuosi ViNOn puheenjohtajana alkaa olla ohi. Kokemus on ollut aivan mahtava. Olemme kehittäneet järjestöä eteenpäin ja toisaalta olen itse oppinut paljon ja kohdannut mielenkiintoisia maailmanparantajia.

ViNOlaisten kesken olemmekin jo puineet sitä, mikä meni hyvin ja missä olisi kehittämisen varaa. Toimintaa on ollut tänä vuonna runsaasti ja olemme aktiivisesti ottaneet kantaa eri yhteiskunnan polttaviin kysymyksiin. Erityisen tyytyväinen olen uusien toimivien järjestön, erityisesti hallituksen, toimintatapojen luomiseen. Keskittyminen kampanjoihin onnistui hyvin erityisesti maksuttoman koulutuksen kampanjan kohdalla.

Valituksi tullessani lupasin reilu vuosi sitten panostaa ViNOn opiskelijatoimintaan ja siinä olemme onnistuneet. Opiskelijavaltuuskunta on aktiivisesti ottanut kantaa ajankohtaisiin
kysymyksiin, polkaissut käyntiin mainitun maksuttoman koulutuksen kampanjan ja keskittynyt erityisesti lobbaamaan vinolaisia kantoja yliopistolakiin, sosiaaliturvauudistusprosessiin ja toisen asteen opintojen ohjaukseen. Näissä kolmessa teemassa on tosin vielä paljon taisteltavaa.

Hienoa tänä vuonna oli myös esimerkiksi vinolaisten aktiivinen esiintyminen puoluekokouksessa (muun muassa meidän ja muutaman muun järjestön aloite neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä puheenjohtajan valinnassa meni läpi), jäsenet yhteen kokoava uusi lehtemme Rönsy, yhteistyö venäläisen Groza-järjestön kanssa ja yleisesti heikoimpien (kuten kerjäläisten) oikeuksien puolustaminen.

Aina voi tietysti toimintaa kehittää ja hyvin konkreettisista ideoista olemmekin käyneet keskustelua. Suurin pettymys tänä vuonna oli se, ettemme päässeet lähtemään resurssipulan vuoksi ulkomaille Prideille. Tämä korjaantuu ensi vuonna. Kuten yleensä järjestötoiminnassa, olisi hyvä löytää enemmän aikaa pitkän aikavälin strategisille
linjauksille ja pohdinnoille. Tärkeää olisi myös innostaa lukioikäisiä mukaan poliittiseen toimintaan.

Ensi vuonna on esillä useita tärkeitä teemoja, joihin tarvitaan onnellisempaa ja ekologisempaa otetta aina eurovaaleista edustajistovaaleihin. Ilmasto- ja energia-kysymykset eivät ole hävinneet mihinkään ja kesken ovat muun muassa perustuslain tarkistaminen, vaalilain uudistus, ydinvoiman vastustaminen, ammattikorkeakoululaisten terveydenhuollon järjestäminen ja ympäristöhallinnon romuttamisen estäminen.

Parasta ViNOssa toimisessa on ollut se into, jolla ihmiset haluavat tehdä maailmasta oikeudenmukaisemman paikan. Toivonkin voimia ja tuoreita ajatuksia ensi vuoden puheenjohtajille, hallitukselle, opiskelijavaltuuskunnalle ja kaikille muille, jotta ViNOsta tulisi entistäkin kantaaottavampi, näkyvämpi ja kodikas koti nuorille vihreille ja
opiskelijoille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *