Kestävä kehitys on vielä mahdollista?

YK:n korkean tason kestävän kehityksen paneeli julkaisi tänään raporttinsa keinoista kestävän kehityksen toteuttamisesta (http://www.un.org/gsp/report). Raportin on tarkoitus toimia innoituksena kesäkuussa järjestettävälle Rio +20-konferenssille, joka keskittyy kestävän kehityksen toimeenpanoon.

Konferenssin kaksi pääaihetta ovat vihreä talous ja kestävän kehityksen hallintorakenne.

Jos ajattelee kuinka kuuluisia ovat Rion konferenssi vuodelta 1992 tai Brundtlandin komission raportti, on maapallomme näkökulmasta huolestuttavaa kuinka vähän huomiota Rio +20-konferenssi on saanut osakseen julkisessa keskustelussa. Kestävä kehitys on iskostunut kyllä puheenparteen, mutta sen toteuttaminen on jäänyt puolitiehen. Vaikka osa ihmisistä on toivonut Riolta sitä innostusta, mikä ennen Durbania ilmastoneuvotteluilta puuttui, on konferenssivalmistelujen sekavuus ja johtajuuden puute lannistanut tätä toivetta.

Jotta kestävässä kehityksessä päästää eteenpäin on luovuttava ajattelemasta sen kolmea osasta (ekologista, taloudellista ja sosiaalista) erillisinä kilpailevina asioina. Niitä kaikkia tarvitaan yhtä aikaa ja niillä on suuri vaikutus toisiinsa. Vihreä taloutta ei voi olla ilman sosiaalista/osallistavaa puolta: ilman köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä on vaikea suojella ympäristöäkään. Toisaalta talous on vihreää vain jos se toimii luonnon kantokyvyn rajoissa.

Halosen (ja Zuman) vetämän paneelin loppuraportti vaatii kertomaan talouspäätösten todelliset kustannukset ympäristölle ja ihmisille. Vihreät ovatkin pitkään vaatineet ”saastuttaja maksaa”-periaatetta ja ympäristölle haitallisten tukien poistamista. Länsimaiden on tuettava tässäkin kehitysmaita.

Paneeli esittää ratkaisuiksi myös muun muassa tieteen asettamista keskiöön, säännöllistä raportointia, riskienhallintaa ja sopeutumista liittyen epävakauksiin aina sääilmiöistä talousongelmiin ja tasa-arvon näkemistä mahdollisuutena. Nämä kaikki kuulostavat hyvältä, mutta mielestäni kaikkein oleellisinta on uudistaa kehityksen mittarit ja luoda niiden seurannalle toimiva kansainvälinen hallintorakenne (kuten kestävän kehityksen neuvosto ja maailman ympäristöjärjestö).

BKT-mittarit eivät ole onnistuneet mittaamaan sellaista kehitystä, jonka maapallomme kestäisi. Tarvitaan siis uusia mittareita (kuten UNDP:n Human Development Index), jotka huomioisivat myös talouskehityksen ympäristölliset ja sosiaaliset vaikutukset. Tämän lisäksi Riossa tulisi päättää vuosituhattavoitteiden täydentämisestä (ei korvaamisesta) kestävän kehityksen tavoitteilla. Enää ei voida ajatella, että mittarit koskisivat lähinnä kehitysmaita, koska tavoitteet, kuten kestävä kulutus ja energiatehokkuus, ovat kehittyneille ja kehitysmaille yhteisiä.

Tänään HS:n vieraskynä otsikoi: ”Kestävä kehitys on vielä mahdollista”. Tällä vauhdilla ja kunnianhimolla mahdollisuus kuitenkin menetetään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *