Kuka kuuntelee kännykkääsi?

Tänään HS kirjoitti verkkovalvonnasta muun muassa Hanna Nikkasen kirjan ”Verkko ja vapaus” innoittamana. Aihepiiri oli paljon työpöydälläni Euroopan parlamentissa.

 

Kun Iran vuonna 2009 tukahdutti opposition mielenosoitukset väkivaltaisesti, valui julkisuuteen tieto, että tämä tapahtui Nokia Siemens Networksin (NSN) toimittaman valvontateknologian avulla. Miten Nokiaa, jonka mottona oli ”Connecting people”, lähellä ollut yritys voi tehdä tällaista?

 

Asian kaiveleminen ei ollut aivan yksinkertaista, sillä aluksi muun muassa yhtiöiltä oli vaikea saada ihan tarkkaa tietoa siitä, mitä oli tapahtunut. Kesti hetken aikaa ymmärtää, että vaikka niin kutsutun kännykkäverkkoon sisältyvän laillisen valvonnan (lawful interception, LIG) eroa laajempaan valvontaan pystyviin monitorointikeskuksiin haluttiin korostaa, todellisuudessa LIGin käyttöön tarvitaan jonkinlaista monitorointikeskusta. NSN oli ilmoittanut irtautuneensa pahamaineisesta monitorointikeskusbisneksestä, mikä oli hyvä, mutta ei jo yllä mainitustakaan syystä ratkaise koko ongelmaa.

 

Euroopan parlamentti tuomitsi internetin ja puhelinliikenteen valvonnan käytön ihmisoikeuksia vastaan. Mutta mitä asialle voisi tehdä? Samalla kun kännykät ja netti mahdollistavat sorrettujen kansalaisten vastarinnan, voidaan niiden kautta ihmisoikeustaistelijoita vainota. Samalla kun valvontateknologian käyttö tuomitaan Iranissa, halutaan valvontamahdollisuuksia lisätä Euroopassa. Standardit onkin luotu Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja yritysten on näitä noudatettava.

 

Ensiaskel on yritysten parempi yhteiskuntavastuu. Niiden ei ole mikään pakko myydä tuotteitaan ihmisoikeuksia polkeville hallituksille. NSN onkin lopulta kohun jälkeen ollut alallaan edelläkävijä ja kehittänyt ihmisoikeuksien seurantajärjestelmän, jonka perusteella kaupat voivat jäädä tekemättä ihmisoikeuksia rikkovan tahon kanssa. Tämän toivoisi leviävän toimintatavaksi kaikille alan toimijoille. Telealalla onkin sellaista yhteistyötä, että tämä voisi olla mahdollista. Yhden yrityksen toimet nimittäin harvemmin riittävät, kun uusia toimijoita riittää kuitenkin paikkaamaan vastuullisemman yrityksen jättämä aukko. Esimerkiksi kun NSN alkoi vetäytymään Iranista, tuli kiinalainen yritys tilalle.

 

Lopulta yritysten itsesääntely ei riitä, kuten ei monesti muutenkaan ihmisoikeuksien kohdalla. Tarvitaan kansainvälisiä rajoitteita, kuten vientirajoitteita, valvontateknologian kaupalle. Valvontakeskuksia voitaisiin kohdella muun muassa kaksoiskäyttötuotteina, joilla on tiukat maastavientisäännöt. Lopulta katseen on kuitenkin käännyttävä takaisin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Jos standardimme valvonnassa on niin helposti väärinkäytettävissä, eikö sitä tulisi muuttaa myös täällä? Rajatummilla valvontamahdollisuuksilla olevien kännykkäverkkojen kauppaaminen diktaattoreille ei olisikaan enää ongelma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *