Saksan vaalit 2013

Vierailijana tällä kertaa Antti Miettunen-Nordström, joka seuraa Saksan vaaleja tarkasti. Hän kirjoittaa:

Sunnuntaina järjestettävien Saksan liittopäivävaalien tulosnäkymät ovat tiivistettävissä kolme päivää ennen vaaleja seuraavasti: Angela Merkel (CDU) jatkaa Saksan liittokanslerina, mutta hallituskumppanista voidaan toistaiseksi vain spekuloida.

Tie vaaleihin on ollut pitkä ja kaikki viittaa tuloksen ratkeavan vasta äänestyspäivänä. Pisin tie on ollut päähaastajapuolue SPD:lle.

Saksalaismedia on spekuloinut vaaliasetelmista aktiivisemmin jo oikeastaan vajaan vuoden ajan Merkelin päävastustajan selvittyä. Sosiaalidemokraattinen SPD asetti tuolloin etuaikaisesti kolmen miehen johtotroikasta kärkiehdokkaakseen Merkelin vuosien 2005-2009 hallituksen valtionvarainministerin, 66-vuotiaan Peer Steinbrückin.

Steinbrückin nousu SPD johtokatraan keulakuvaksi vaaleissa on nähty olleen enemmänkin tapahtunut tosiasia tilanteessa, jossa SPD:n ryhmää liittopäivillä johtanut Frank-Walter Steinmeier ja puolueen puheenjohtaja Sigmar Gabriel eivät halunneet omista syistään ottaa vaaliveturia kuljettaakseen. Huhuissa kunnianhimonsa lähinnä klassiseen ulkopolitiikkaan kohdistava Steinmeier hävisi vuoden 2009 vaalit Merkeliä vastaan, puoluevasemmiston ja kentän tuella hallitseva Gabriel pyrkinee pitämään voittotilinsä puhtaana odottaen Merkelin mahdollista eläköitymistä vuoden 2017 vaaleihin mennessä.

SPD:n kokema fait accompli onkin ollut käydä altavastaajana pitkitettyä vaalikamppailua maailman vaikutusvaltaisimmaksi katsottua naista vastaan. CDU:n ja SPD:n kannatuksessa voidaan havaita yleisen fluktuaation ohella kumpaakin koskeva, kesäkuulle 2012 ajoittuva yli vuoden ja aina viime viikkoihin kestänyt trendi. Merkeliin enenevässä määrin henkilöityvä CDU on kasvattanut kannatustaan 32-35 %:sta 38-42 %:n välille, SPD vajosi samaan aikaan 28-30 %:stä 22-25 %:iin. Galluplukujen käännöksen myötä SPD:ltä on kadonnut psykologisesti tärkeä ’aidon’ haastajan asema sekä matemaattinen mahdollisuus niin ikään gallup-laihdutuskuurilla olleiden vihreiden kanssa tehtävän hallituskoalition muodostamiseen.

Omana arvionani näen tapahtuneen käännöksen ajoittuvan nimenomaisesti käsitykseen vuodesta 2008 asti käynnissä olleen eurokriisin vakautumisesta. SPD:n (ja Vihreiden) keskeisin väite on ollut Merkelin ’kriisimanageroinnin’ heikkous. Puuttumatta saksalaisopposition väitteen sisällölliseen oikeellisuuteen ja mahdollisiin myöhempiin laskuihin, eurokriisi ei ole toistaiseksi realisoitunut negatiivisesti saksalaisveronmaksajien osalta vaan pikemminkin päinvastoin. Ja vaalithan käydään tässä hetkessä.

Myöskään Peer Steinbrückin hahmo ei ole luonut mitään Obama-hurmaa Saksassa. Alykkäällä Steinbrückillä on kärkevä kieli ja viihdyttävän asiallinen preesens. Samalla Steinbrück tunnetaan saksalaismediassa lausahduksistaan, joissa Berlusconi ja Beppe Grillo esiintyvät ’pelleinä’. Tai hän ei ostaisi ikinä kaupasta ’alle 5 euron Grauer Burgunderia [Pinot Grigio]’ – Suomeen suhteutettuna tämä vastaisi Jutta Urpilaisen ilmoitusta Alkon alle 15 €:n viinien juomakelvottomuudesta. Tai hyvistä konsulttipalkkioistaan. Mediakuvan kannalta ongelmallista työväen edustajalle, ei tosin ylitsepääsemätöntä. Yksi selkeä ongelma SPD:lle onkin ollut kampanjatiimin kyvyttömyys kääntää kuva Steinbrückistä positiiviseksi. Poliittisena hahmona Steinbrück on nimittäin äärimmäisen samanoloinen kuin oppi-isänsä, pidetty ex-kansleri Helmut Schmidt. Henkilökohtaisissa kanslerivertailuissa Merkel on kuitenkin ollut koko ajan 25-35 % Steinbrückiä edellä.

SPD:n galluplukujen aallonpohja koettiin elokuussa 2013. Puolueen pääsihteeri Andrea Nahles oli ilmaissut jo loppukeväästä SPD:n pitävän keskeisenä syyskuun alussa järjestettyä Merkelin ja Steinbrückin välistä tv-kaksintaistelua – sellaisena ainoa koko vaaleissa. Ensiarvioissa väittelyn voittajiksi nostettiin lähennä sitä moderoineet juontajat. SPD:n koneen diesel on kuitenkin osoittanut tästä lähtien notkistumista. Syyskuun ajan SPD:n suunta on mennyt ylöspäin ja tämä on tapahtunut oletettavasti akselilla SPD-Vihreät olevien liikkuvien äänestäjien avulla. Samalla CDU:n kannatus ei ole juurikaan tullut alas. Tutkimuslaitosten johtajat olivat jo kuitenkin kesällä huomauttaneet konservatiivien olevan kannatuspotentiaalinsa maksimiluvuissa ja SPD:lle eniten käyttämätöntä potentiaalia.

Vaalien anorektikoiksi näyttävät toistaiseksi muodostuvan Vihreät. Vihreiden Fukushiman katastrofin ja vaaliperioidin keskikohdan aikainen 25 %:n kannatus liittovaltiotasolla oli jo kadonnut aiemmin, mutta vielä kuukausi sitten puolue näytti menevän kohti 12-13 %:n tulosta. Jo kesän lopulla saksalaismedioissa on ollut havaittavissa ehkä suomalaisellekin lukijalle tuttu tendenssi, jossa aiemmin median itseymmärryksessä silkkihansikkain kohdeltu puolue otetaan eräänlaisen Sonderbehandlungin kohteeksi. Samalla Vihreät on joutunut kohtamaan yhden oman perusosaamisensa – yleiskäsityksissä aiemmin marginaaliseksi pidetyn asian tuomisen yhteiskunnalliseen keskiöön – ponnahtamisen seinästä silmään superpallon tavoin. Vihreiden verokonseptit on mielletty keskituloisten ansioita kaventaviksi. Puolihuolimaton ehdotus kasvisruokapäivästä esiintyy jokaisessa Merkelin vaalipuheessa esimerkkinä yksilönvapauksiin puuttumisesta.

Viimeisimpänä, ja ilmeisesti näiden vaalien osalta viimeisenä naulana arkkuun vihreiden itse tilaaman tutkimuksen suorittaja ilmoitti 10 päivää ennen vaaleja kärkiehdokas Jürgen Trittinin olleen ’lehdistölle vastaava taho’ Göttingen vaihtoehtoisen vihreän kunnallisvaalilistan ohjelmakirjauksissa ’alaikäisiin kohdistuvan seksuaalisen kanssakäynnin rikosoikeudellisten seuraamusten poistamiseen’ vuonna 1981.

Triviaalia ja osin tuon ajan kontekstista irroitettua? Erittäinkin.

Samalla tämän viikon maanantain ja keskiviikon välillä kerätty gallup tiputti Vihreiden kannatusta kolmella prosentilla 8 %:iin. Vasemmistoikoni Rudi Dutscken poika Marek pohti tiistaina Handelsblattin vieraskynässä avoimesti, kehtaako enää leikkipuistossa sanoa olevansa vihreä. Akateemisesti ja menneisyydenhallinnan kannalta Vihreiden oman alkuhistorian pöyhintä voi näyttäytyä suoraselkäisenä, varsinkin jos sitä vertaa esimerkiksi Espanjan Partido Popularin suhteeseen Francon ajan perintöön. Samalla joku voisi pitää äänestyspäätökseenkin vaikuttavana tyhmyytenä olla kirjaamatta sopimuksiin tutkimustulosten julkaisua keskitetysti tutkimuksen valmistuttua (ja vaalien jälkeen). Kannatuksen sulaminen käynnistänee jonkinlaisen pitkien puukkojen yön Saksan vihreissä, mikäli puolue jää selkeästi alle 10 %:n. Tällöin Bundestag-ryhmän johtoon voidaan odottaa kolmikymppisiä ’toisen sukupolven’ vihreitä kasvamaan vuoden 2017 vaaleja varten.

Saksan puoluekentän tabuna toimiva vasemmistopuolue Linke lähtee vaaliviikonloppuun hyvistä asetelmista. Puolueen kannatuskäyrä on nouseva ja se voi odottaa hiukan alle 10 %:n tulosta. Entisen Itä-Saksan osavaltioita sydänalueenaan pitävä puolue on ollut linjakkaan eurokriittinen ja vastustanut kategorisesti niitä hallituksen toimenpiteitä, joihin SPD ja Vihreät ovat katsoneet menneensä mukaan velvollisuudesta ja vastuuntunnosta Eurooppaa kohtaan. Linken pääosin matalapalkkasektorista tulevalle klienteelille jyrkkä ’Nein’ on osoittautunut tähän asti riittävän toimivaksi.

Viime liittopäivävaaleissa yli 14 %:n tuloksen pääosin veronalennuksia lupaamalla saavuttanut liberaali FDP on elänyt vuodesta 2010 eksistentialistista kriisiä kannatuksen romahdettua lupausten jäätyä lunastamatta. Saksan 5 %:n äänikynnyksen saavuttaminen vaati vielä jokin aika sitten kannatuksen kaksinkertaistamista. FDP:llä on kuitenkin vahva perusäänestäjäkunta ja pitkät perinteet – sekä tapana menestyä vaalipäivänä aina ennustettua paremmin. Viime sunnuntaina pidetyt Baijerin osavaltiovaalit tiputtivat FDP:n paikallisparlamentin ulkopuolelle. Tulos oli odotettu ja FDP oli varautunut siihen lanseeraamalla viimeiselle viikolle massiivisen kakkosäänikampanjan.

FDP:n tulee menestyä ennen kaikkea hyvin sen peruskannatusalueella, väkirikkaassa Nordrhein-Westfalenissa. Puolueelle perinteisesti myötämielinen Frankfurter Allgemeine Zeitung ei ole auttanut tätä kutsumalla FDP:n vahvasti retusoituja vaalimainoksia ’rumimmiksi ikinä’. Ulkoministeri Westerwellen kasvot olisivat näissä ’sileät kuin vauvan kakka’ ja oikeusministeri Leutheusser-Schnarrenbergerkin näyttäisi ’35-vuotiaalta’. Nopea katsaus Googlen kuvahakuun paljastaa kyseessä olevan vaalien räikeimän valheen.

Saksan vaalijärjestelmä on sotku sinänsä ja suosittelen sen osalta tutustumista wikipediaan. Klassisesti CDU:n äänestäjistä osa on antanut ’first-past-the-pole’ -vaalijärjestelmän ykkösäänensä eli suoramandaatin vaalipiirinsä konservatiiviehdokkaalle ja kakkosäänen FDP:n listalle. Tällä taktisella äänestämisellä on osin haluttu varmistaa FDP:n pääsy kynnyksen yli ja asema keskusta-oikeistolaisen politiikan junioripartnerina. Saksan parlamentin kansanedustajista siis puolet on suoramandaatilla ja puolet vaalituloksen listoilta valitun järjestyksen mukaisesti valittuja.

Ja nyt herkemmät laittavat simmut kiinni.

Mikäli puolue saa enemmän suoramandaatteja kuin kakkosäänien tulos osavaltiossa muuten osoittaisi, sitä hyvitetään ns. lisämandaateilla [Überhangmandate]. Näin ollen liittopäivien paikkojen määrä ei ikinä ole stabiili, vaan se vaihtelee lisämandaattien mukaan. Lisämandaattien määrä on noussut vuoden 1990 vaaleista alkaen (minulla ei ole suoraa selitystä tälle). Joka tapauksessa viime vaaleissa niiden määrä nousi ennätykselliseen 24:ään, jokaisen mennessä CDU:lle tai sen baijerilaisvariantille CSU:lle. Lisämandaatit puolestaan ovat menneet vaalijärjestelmästä johtuen joko CDU/CSU:lle tai SPD:lle. Saksan perustuslakituomioistuin pohti asiaa viime vaalien jälkeen ja totesi aikaisemman vaalilain juuri tästä syystä olevan perustuslain vastaisen. Lisämandaatteja hyvitetään täten uuden voimassa olevan lainsäädännön mukaan Sainte-Laguën menetelmän mukaisilla tasausmandaateilla [Ausgleichsmandate], joilla käytännössä neutralisoidaan voittopuolisesti CDU:n ja resessiivisesti SPD:n lisämandaattietu.

Poliittisesti (ja nyt voi avata silmät) FDP:n 5 %:n äänikynnystä hipova kannatus on aiheuttanut viime päivinä tilanteen, jossa CDU:lla ei ole enää varaa lainata kakkosääniään FDP:lle. CDU haluaisi kuitenkin hallita FDP:n kanssa. FDP puolestaan pyrkii suggeroimaan äänestäjiä viestimällä puolueelle annetun kakkosäänen olevan paras tae – millekäs muulle – kuin Merkelin vallan jatkumiselle.

Merkelillä on kuitenkin SPD:n ja Vihreiden kanssa yhteistyön formaalistikin vaalien alla poissulkeenesta FDP:stä poiketen muita vaihtoehtoja. Ensimmäinen niistä on ns. ’suuri koalitio’ SPD:n kanssa, joka esiintyy kanslerin ’piilotoiveena’ ja ylivoimaisesti todennäköisimpänä vaihtoehtona Saksan hallitukseksi – mikäli CDU/CSU ja FDP eivät saavuta enemmistöä. Kiistämättä Merkelin suosion taustalla on CDU:n onnistunut siirtäminen kohti poliittista keskustaa ja siten lähemmäksi sosiaalidemokraatteja. SPD:n viime viikon aikana kohentuneet kannatusluvut puolestaan antavat puolueelle paremmat asemat mahdollisiin hallitusneuvotteluihin Unionipuolueiden kanssa.

Mutta ei vaaleja ilman puhetta jytkystä.

Eurokriittinen, keväällä puolueeksi muodostettu Alternative für Deutschland (AfD) pysyi pitkään tuntuvasti äänikynnyksen alla kunnes valtionvarainministeri Wolfgang Schäube (CDU) avitti puolueen medianäkyvyyttä tuomalla Kreikan osaksi Saksan vaalikeskustelua kolmatta bail-outia sivunneilla lausunnoillaan. Tämänpäiväisessä gallupissa AfD paukautti ensimmäistä kertaa äänikynnyksen yli 5 %:iin. Mielipidetutkijat ovat korostaneet puolueen kannatuksen hankalaa tutkittavuutta – vastaajat eivät kehtaisi kysyttäessä sanoa äänestävänsä AfD:n ehdokasta. CDU:lle ja FDP:lle jokainen ääni AfD:lle on sen koalitiohaaveista pois. AfD:n perusäänestäjäksi on luonnehdittu yli 50-vuotiasta, joko konservatiivipuolueita tai nukkuvia aiemmin äänestänyt mies. Toisaalta konservatiivin voisi olettaa olevan konservatiivin myös äänestyskopissa, mikä leikkaisi jytkystä suurimman shokkitulosarvon pois.

Merkelin kauhuskenaario on jo pitkään ollut FDP:n ja AfD:n päätyminen kummankin 4,5 – 4,9 %:n kannatukseen ja jäämiseen parlamentin ulkopuolelle. Itse pidin tätä vielä viime viikolla äärimmäisen epätodennäköisenä. Nyt enää varsin epätodennäköisenä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *