EU-maat käänsivät selän kehitysmaille?

Valitettavasti ei vain Suomen hallitus epäonnistunut tällä viikolla kehyrahojen suhteen, vaan myös kokonaisuudessaan EU:n jäsenmaat. Ne ottivat tiistaina pitkien neuvotteluiden jälkeen kantaa kehitysrahoitukseen ennen Addis Abeban heinäkuun YK:n tason kokousta.

Kehitysrahoituksen osalta on meneillään kaksi prosessia: a) mainittu Addiksen kokous, joka on osa YK:n suurten kehityskonferenssien sarjaa, jossa on päätetty tärkeimmistä kehitysrahoituksen periaatteista ja b) uusien kestävän kehityksen tavoitteiden rahoituksesta päättäminen (post 2015-neuvottelut, joiden tulisi päättyä kesällä). Käytännössä nämä kaksi neuvotteluraidetta kietoutuvat täysin toisiinsa. On jopa ennustettu, että jos Addiksen kokous epäonnistuu, epäonnistuu syyskuun yleiskokouksen Post 2015-kokous ja siten myös Pariisin ilmastokokous. Ovatko kaikki ymmärtäneet tätä ketjua?

Ei ainakaan selvästi EU tai ainakaan osa sen jäsenmaista. Avaimena olisi nimittäin EU:n vahva sitoutuminen julkiseen kehittysyhteistyöhön (ns. ODA-rahat). Vaikka se on pisara meressä, on sillä suuri vaikutus erityisesti kaikkein köyhimpiin maihin ja niin suuri symbolinen vaikutus, että kehitysmaita ei saa kunnolla neuvottelupöytään ilman tätä lupausta.

Siksi olikin suuri pettymys, että tiettyjen jäsenmaiden (kuten ilmeisesti Saksan ja Itä-Euroopan) vuoksi viime tiistaina EU kyllä sitoutui 0,7 prosenttiin, mutta vain jossain vaiheessa ennen vuotta 2030 (Euroopan parlamentti vaati vuotta 2019), riippuen taloudellisesta tilanteesta. Saman vuonna, jolloin tavoite olisi pitänyt jo saavuttaa, siirretäänkin tavoitetta 15 vuotta! Uskomatonta. Pisteeksi i:n päälle Suomi liittyi ainakin kotimaisessa politiikassaan tähän jarruttajien kerhoon romahduttamalla omat kehitysrahansa (ja siten myös tuon kuuluisan prosenttinsa). Tämä kaikki siis vuonna, jolloin pitäisi valaa uskoa siihen, että köyhyyden POISTAMINEN on mahdollista vuoteen 2030 mennessä.

Onneksi EU sentään sitoutui lisäämään ODA-rahan kohdentamista kaikkein köyhimpiin maihin, tosin siinäkin liian pitkällä aikavälillä. Eikä tavoite ole yhtä kunnianhimoinen kuin Euroopan parlamentin viimeviikkoinen kanta: 50 prosenttia kaikesta ODAsta tulisi mennä kaikkein köyhimpiin maihin. On käsittämätöntä, että koko ajan se osuus, joka rahoista menee kaikkein köyhimpiin maihin, laskee. Suomi otti käyttöönsä viime hallituskaudella periaatteen, että apua keskitetään köyhimmille. Toivottavasti myös uusi hallitus tekee näin ja huomioi tämän leikkauksissa.

Oli neuvoston päätelmissä toki hyvääkin, kuten ihmisoikeuksien, naisten, kehitysmaiden omistajuuden, inklusiivisuuden, johdonmukaisuuden, rauhan, säällisen työn, kansalaisyhteiskunnan, ympäristön kannalta kestävyyden, ilmastonmuutoksen torjumisen, avoimuuden ja tulosten painottamisen korostaminen. Ympäristölle haitalliset tuet halutaan poistaa. Kotimaisten resurssien, kuten verotulojen, lisäämisen merkitystä korostetaan ja viitataan aivan oikein muun muassa maakohtaiseen raportointiin ja kehitysmaiden verojärjestelmien tukemiseen. Tosin tukea ei tullut YK:n johtoasemalle verokysymyksissä.

Juuri ennen neuvostoa syntynyt parlamentin hyvä kanta näytti vaikuttaneen siis positiivisesti jäsenmaihin. Parlamentin kantaa heikommin neuvoston päätelmissä on kuitenkin esimerkiksi yksityissektorin rahoitukseen liittyvät kysymykset. On selvä, että pelkällä julkisella rahoituksella ei kestävän kehityksen tavoitteita saavuteta. Mutta jos yksityinen rahoitus toimisi oikeaan suuntaan, niin köyhyys kai olisi jo poistunut. Siksi tarvitaan enemmän sääntelyä ja muutenkin sen varmistamista, että kauppa, investoinnit ja muu bisnes todella toimivat köyhyyden poistamisen ja ympäristönsuojelun puolesta. Tämän tunnustaminen on ollut heikkoutena lähes kaikissa Post-prosessin kannanotoissa, myös komission ulostulossa, paitsi ehkä jossain määrin kaupan osalta YK:n pääsihteerin viime joulukuun synteesiraportissa.

Neuvosto ei myöskään käsittele tarpeeksi velkakysymyksiä, kehitysmaiden edustavuutta kansainvälisissä rahoitusinstituutioissa ja tekijänoikeuksiin sekä ODA-kriteerien uudistamiseen liittyviä ongelmia. Ehkä huolestuttavinta on erityisesti komission ajama velka- ja lahjarahan yhdistämisen (blending) kriitikitön ajaminen. Tämä on ollut esillä myös muualla, kuten viime vuoden YK:n rahoituskomitean suosituksissa. Blendingin ongelmat tulisi ratkaista ennen kuin heittäydytään liikaa sen varaan. Sitä on muutaman viime vuoden aikana myyty ”innovatiivisena mekanismina”, vaikka todelliset innovatiiviset rahoitusmuodot ovat kannatettavia asioita kuten rahoitusmarkkinavero, lentomaksu ja päästökauppatulojen käyttäminen kehitysyhteistyöhön. Onkin äärimmäisen surullista, että uusi hallitus lopettaa viimeksi mainitun Suomessa. Päästökauppatulojen käyttäminen kehyyn oli yksi niistä harvoista asioista, joista Suomi todella maailmalla oli ”innovatiivinen”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *