Soten 2019 palvelut päätettävänä

Huomisen sotelautakunnan kokouksen isoin asia on ensi vuoden käyttösuunnitelma. Sotepalveluiden kehittämisestä kiinnostuneiden kannattaa käydä lukemassa se. Sote-palvelujen talousarvio vuodelle 2019 on 1 424,5 milj. euroa on päivystystoimintojen siirto huomioiden 3,4 % korkeampi kuin vuoden 2018 talousarvio, mikä merkitsee kerrankin pientä kasvua (kun lasketaan mukaan väestönkasvun (1,19 %) ja kustannustason muutos (2,10 %) ja kaupungin tuottavuustavoiteLue lisää »

Ajatuspajojen valta

Tällä viikolla uutisoitiin, ovatko ajatuspajat menettämässä valtaansa. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen omavaltaisesti lukemaan vuonna 2015 valmistuneen graduni, joka oli ensimmäinen aihetta Suomessa syvällisemmin tutkinut työ (aiemmin eräs ministeriön raportti on käsitellyt aihetta myös). Tutkimus löytyy täältä. Yksi tutkimuskohteistani oli Chatham House, joka on valittu tuoreimmalla James McGannin maailman vaikutusvaltaisimpien ajatuspajojen listalla vuoden ajatuspajaksi. Alla tiivistelmäLue lisää »

EU veroparatiiseja vastaan

Tänään Veroparatiisimatkat-kampanja järjestää eurovaalipaneelin oikeudenmukaisesta veropolitiikasta. Tämä on todella ajankohtainen teema. Kannattaa katsoa tarkkaan, mitä meppiehdokkaat ovat tästä mieltä, sillä EU:ssa on tehty ja tullaan tekemään veropaosta hyvin tärkeitä päätöksiä. Tilaisuuden kutsu paljastaa hyvin asian mittaluokan: ”EU-alueelta häviää harmaan talouden ja kansainvälisen verovälttelyn takia jopa 1 000 miljardia euroa vuodessa. Summa ylittää EU-maiden yhteenlasketun terveysbudjetin.Lue lisää »

Valtuusto tänään: Helsingin budjetti 2013

Pääsin tänään osallistumaan valtuuston kokoukseen ja suoraan itse asiaan eli kaupungin ensi vuoden budjettiin. Kyse on 4538,5 miljoonasta ja miten se käytetään. Kaupunginjohtaja Pajunen aloitti puhumalla heikosta talouskasvusta ja epävarmuudesta. Myös Kokoomuksen Tatu Rauhamäki muistutti valtuustokauden aikana Helsingin velan tuplaantuneen. Tähän demareiden Jorma Bergholm huomautti, että veloilla on katettu investointeja, ei peruspalveluja. Talouden epävarmuus eiLue lisää »

Vihreät eriarvoisuutta vastaan ja muita puoluevaltuuskunnan kuulumisia

Tänä viikonloppuna on taas päässyt puhumaan Politiikkaa. Valtuuskunnan kokous alkoi perinteisesti poliittisella keskustelulla, joka paljon painottui kuntapolitiikkaan vaalien lähestyessä. Itse puhuin kuntien globaalista vastuusta ja siitä vähän paikallisemmasta teemasta, että imetykseen ei saa tarpeeksi tukea.Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö vaati sitovia normeja oppilashuoltoon: 800 oppilasta kohti pitäisi olla yksi kuraattori ja 1500 oppilasta kohti yksi koulupsykologi.Lue lisää »

Mitä kunnan taloudelle pitäisi tehdä?

Vastasin ammattiliittoni eli Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n vaalikyselyyn: Kuntien lakisääteisiä velvollisuuksia ovat sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä opetuksen järjestäminen. Nykyisten niukkojen talousresurssien aikana 1) mitkä muut palvelut koet tärkeiksi ja haluaisit säilyttää? 2) mistä palveluista voisi luopua? En lähtisi ensimmäiseksi karsimaan palveluiden kirjosta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja opetuksen lisäksi kulttuuriin, perheisiin, työllistymiseen, joukkoliikenteeseen, maahanmuuttajiin, liikuntaan, kirjastoihin, asumiseenLue lisää »

Mielipidekirjoitus HS:ssa: Helsingin globaalin vastuun strategia

Julkaistu 5.9. Helsingin toiminnalla on vaikutusta ei vain meidän helsinkiläisten arkeen, vaan kaikkialla maailmassa. Siksi on surkeaa, että kolme vuotta valmisteltu Helsingin globaalin vastuun strategialuonnos on laimea ja sisältää vain vähän konkreettisia uusia avauksia. Helsingin kokoinen suuri ostaja voi vaikuttaa parhaiten rajojensa ulkopuolella ympäristön tilaan ja ihmisoikeuksiin suosimalla hankinnoissaan eettistä ja ekologista tuotantoa. Strategialuonnoksessa luvataanLue lisää »

Veroparatiisivapaa Helsinki

Tänään Hesari kirjoitti tärkeästä teemasta eli veronkierron vähentämisestä Helsingissä. Kansainvälisesti veronkierto on todella merkittävä ongelma, erityisesti kehitysmaille. Köyhistä maista valuu pois rahaa pääasiallisesti monikansallisten yritysten väärinkäyttäessä veroparatiiseja ja siirtohinnoittelujärjestelmää (josta UM, Kepa ja Tax Justice Network pitivät kesäkuussa hyvän seminaarin Helsingissä). Kyse ei ole mistään pikkusummasta, vaan laiton pääomapako vastaa noin yhdeksää kertaa kehitysyhteistyömäärärahoja. MiksiLue lisää »

Odotettavissa taas ruokakriisi?

Süddeutsche Zeitung kirjoittaa tänään maataloustuotteiden hintojen rajusta noususta. Yhdysvaltojen keskilännen kuivuuden aiheuttama huono sato yhdistettynä tyhjiin viljavarastoihin on aiheuttanut esimerkiksi maissin 50 prosentin hinnan nousun kesäkuun jälkeen. Soija maksaa enemmän kuin koskaan! Tämä tietää kalliimpaa ruokaa meille kaikille, mutta huonoin tilanne on kehitysmaissa. Pahimillaan edessä voi olla jopa vuosia 2007-2008 vakavampi ruokakriisi. Viime vuosina viljaaLue lisää »

Kestävä kehitys on vielä mahdollista?

YK:n korkean tason kestävän kehityksen paneeli julkaisi tänään raporttinsa keinoista kestävän kehityksen toteuttamisesta (http://www.un.org/gsp/report). Raportin on tarkoitus toimia innoituksena kesäkuussa järjestettävälle Rio +20-konferenssille, joka keskittyy kestävän kehityksen toimeenpanoon.